Stall Sagavik

Etusivu      Esittely      Hevoset      Kasvatus      Muuta



Kasvatit          Myynnissä olevat kasvatit

Sagavikin kasvatusrotuna on norjanvuonohevonen. Tavoitteena on kasvattaa hyväluonteisia ja terveitä sekä rodun ominaispiirteiden mukaisia vuonohevosia niin halinalleiksi kuin kilpakentille. Kasvatit syntyvät huolella harkituista yhdistelmistä. Käytämme jalostukseen niin tallin omia hevosia kuin myös ulkopuolisia tammoja ja oreja. Osa kasvateistamme menee myyntiin ja osa puolestaan jää tallille jatkamaan sukulinjoja. Jalostuksessa luotamme perinteiden ja uuden sekoitukseen. Tallin kasvatit edustavat uudempia tuontisukuja kuin myös vanhoja linjoja.

Sagavikin kasvatit virtuaalimaailmassa tunnistaa kasvattajanimestämme Sagavik, joka on hyväksytty VRL:n ylläpitämään kasvattajanimien rekisteriin. Haluamme kasvateille hyvän ja ennen kaikkea pitkäaikaisen kodin. Ostotarjoukset myynnissä olevista kasvateista tulee jättää sähköpostiin tai hevostalli.netin virtuaalitallit -osastolla olevaan topikkiin, mikäli aiheesta on tehty topikki. Tarjouksessa olisi hyvä kertoa hieman kasvatin tulevaisuudesta, esimerkiksi millaiseen käyttöön se menisi, tuleeko mahdollisesti jälkeläisiä jne. Uusi asuintalli on ehdottomasti ilmoitettava ostotarjouksessa! Toivon tietysti ostajan tarjoavan kasvatille sen elinikäisen kodin, mutta jos ostaja joutuu syystä tai toisesta myymään kasvatin, täytyy kasvatti tarjota ensisijaisesti takaisin Sagavikiin tai vaihtoehtoisesti kysyä lupa kasvatin eteenpäin myymisestä. Tällöin ostaja on velvollinen ilmoittamaan kasvatin uuden osoitteen tietooni.

Tarjoamme mielellämme tilausvarsoja. Sopivaa yhdistelmää voit katsella tallin hevosvalikoimasta tai tehdä oman ehdotuksesi varsan vanhemmista. Orimme ovat myös astutuskäytössä ulkopuolisille tammoille. Mikäli tilausvarsa tai astutus kiinnostaa, otathan yhteyttä asian tiimoilta sähköpostitse tai jätä viesti vieraskirjaan.

Myyntiehdot

- Kasvattajaksi merkitään Stall Sagavik
- Sivut ilmoitetaan viimeistään kahden viikon kuluttua sähköpostitse
- Jos haluat luopua kasvatista, tarjoathan sitä ensin takaisin

Kasvatin rekisteröiminen VRL:n hevosrekisteriin on vapaaehtoista. Mikäli rekisteröit kasvatin, merkitsethän seuraavat tiedot:
- Kasvattajaksi SAGA8251 (tai VRL-01441), kasvattajanimeksi Sagavik
- Syntymämaa Ruotsi

Menestyneet kasvatit

© Lucie 2015   kuva Deep Creek Farm ja Briar Hill Farm   tausta Martin Crutchley (CC BY-NC-ND 2.0)

Sagavik on virtuaalitalli - Sagavik is a sim-game stable